kesaduuniuudellamaalla.fi

Kampanjamme on käynnissä koko talven 2015-2016 sekä kevään 2016



Home / Nuorelle kesätyönhakijalle

Nuorelle kesätyönhakijalle


Nuorelle kesätyönhakijalle

Oletko vailla kesätöitä kesällä 2016? Etsiminen kannattaa aloittaa jo nyt, ellet ole jo ehtinyt aloittaakin töiden etsimistä. Kesätyön haussa kannattaa olla sinnikäs ja aktiivinen. Joskus sopivan kesätyön löytäminen vaatii myös hieman kekseliäisyyttä! Ei kannata lannistua, vaikkei heti tärppäisikään. Ole avoin erilaisia aloja kohtaan; aina ei ole mahdollista saada työtä juuri siltä omalta unelmien alalta, mutta joltakin muulta alalta töitä saattaa silti löytyä. Kaikki työkokemus ja työelämäyhteydet ovat arvokkaita! Kysele kesätyöpaikkoja rohkeasti useista eri paikoista. Pääkaupunkiseudun kuntien tarjoama kesätyöseteli kannattaa ehdottomasti hyödyntää! Jos olet työtön työnhakija tai jos harkitset oppisopimuskoulutusta, selvitä myös, onko työnantajalla mahdollisuus saada palkkatukea palkkauskustannuksiisi. Nämä tuet saattavat madaltaa työnantajan kynnystä palkata sinut.

Ole itse aktiivinen työpaikan etsimisessä; voit käyttää hyväksesi esimerkiksi netistä löytyviä työpaikkasivustoja. Seuraa myös yritysten omia nettisivuja sekä lehtien työpaikkailmoituksia! Voit kysellä kesätyötä ja vinkkejä kesätyön löytämiseen myös suoraan yrityksiltä tai sukulaisilta ja tuttavilta. Jos olet suorittanut työharjoittelun tai vaikkapa koulun taksvärkkipäivän jossakin työpaikassa, kannattaa kysyä, olisiko heillä tarjota sinulle myös kesätöitä.
Kannattaa osallistua myös aktiivisesti erilaisiin rekrytointitilaisuuksiin, kuten meidän järjestämäämme rekrytointitapahtumaan Espoon Leppävaarassa 10.12.2015 kello 12-16 Leppävaaran messuhallissa osoitteessa Leppävaaran puistotie 34. Rekrytointitapahtumaan ovat tervetulleita sekä työelämän edustajat että nuoret työnhakijat ja sen tavoitteena on nimenomaan koota yhteen sekä työvoimaa etsivät tai yhteiskuntatakuun hengessä toimivat yhteisöt ja yritykset että työtä etsivät nuoret. Tapahtumassa voit tutustua messuosastoihin, joita näytteilleasettajat ovat sinne rakentaneet sekä toimialaesittelyihin. Tapahtumassa on tarjolla monenlaista mielenkiintoista ohjelmaa, kuten huippuluentoja, tietoiskuja, työelämäohjausta ja –neuvontaa. Tapahtumassa esitellään runsaasti myös nuorille soveltuvia yritysmahdollisuuksia ja nuoret yrittäjät kertovat menestystarinoitaan. Osallistuminen on yleisölle maksutonta! Tervetuloa mukaan!

Työhakemus ja CV

Hakiessasi työtä, joudut useimmiten laatimaan työnantajalle työhakemuksen. Jos sinulla ei ole vielä aikaisempaa työkokemusta tai sinulle on kertynyt aikaisempaa työkokemusta vain vähän, voit kertoa muusta osaamisestasi, jotka liittyvät esimerkiksi kouluusi, harrastuksiisi tai suorittamiisi TET-jaksoihin. Työhakemuksen liitteeksi liitetään useimmiten ansioluettelo eli CV.
Autamme sinua mielellämme työhakemuksen sekä CV:n laatimisessa. Voit myös pyytää asiakaspalvelustamme laatimamme ilmaisen sähköisen Vinkkejä nuorelle työnhakijalle –oppaan. Tarvittaessa voimme toimittaa oppaan sinulle myös postitse, mutta otathan huomioon, että joudumme tällöin perimään postitus- ja käsittelymaksun, joka on viisi euroa per postitettu opas. Vinkkejä nuorelle työnhakijalle –oppaasta löydät vinkkejä työhakemuksen sekä ansioluettelon laatimiseen. Tämän lisäksi oppaassa neuvotaan myös miten voit valmistautua työhaastatteluun.

Kesätyö merkitsee vastuuta

Kesätyön saaminen merkitsee suurta vastuunottoa – siihen liittyy sekä oikeuksia että velvollisuuksia. Muista tehdä työnantajan kanssa työsopimus kirjallisesti. Pyri tekemään työ parhaasi mukaan työpaikan ohjeita noudattaen.
Työtä varten tarvitset verokortin, joka tulee sinulle automaattisesti postitse kotiin, jos täytät tai olet täyttänyt kyseisenä vuonna 16 vuotta. Jos verokortti ei ole tullut sinulle automaattisesti postitse kotiin, ota yhteyttä verotoimistoon. Verokortti tulee antaa työnantajalle ja hän hoitaa verojen maksun palkastasi verokortin perusteella.

Muista pyytää työnantajalta kirjallinen työtodistus työsuhteen päättyessä. Voit myös kysyä, onko hän tarvittaessa käytettävissä, jos tarvitset suosittelijaa hakiessasi johonkin toiseen työpaikkaan. Työtodistukset ovat tärkeitä dokumentteja tulevaa työuraasi ajatellen; muista säilyttää ne hyvässä tallessa! Muista myös päivittää CV:täsi aina sitä mukaa, kun sinulle kertyy lisää työkokemusta.
Jos olet alle 18-vuotias, et vielä saa tehdä töitä samoin ehdoin kuin täysi-ikäisenä. Alle 18-vuotiaana et lain mukaan saa myöskään tehdä aivan samoja töitä kuin täysi-ikäisenä. Lain tarkoitus on suojella nuoria liian suurelta rasitukselta. Jos haluat lisätietoja siitä, millaista työtä saat tehdä alle 18-vuotiaana tai jos sinulla herää muita kysymyksiä työsuhteeseen liittyen, autamme sinua mielellämme. Voit ottaa tällaisessa tapauksessa yhteyttä asiakaspalveluumme, jonka yhteystiedot ja aukioloajat löydät Yhteystiedot-nimiseltä sivulta.